16.10.2017

Mitä on cross country?

Moi taas! Tänään mä ajattelin tehdä vähän tarkemman katsauksen siihen, millaista tää mun harrastus cross country eli maastojuoksu oikein on. Mulla on nyt takana ensimmäinen (ja samalla myös... no ei nyt ajatella sitä toista faktaa) kokonainen kausi tätä lajia, joten aika hyvin on tulleet rutiinit tämän lajin parissa tutuksi. Jos siellä siis on joku tuleva vaihtari, joka miettii cross countryn aloittamista, tai joku ihan muuten vaan aiheesta kiinnostunut, niin kannattaa jatkaa lukemista. Aloitetaan!

Tältä me näytetään aina perjantaisin :)
No ihan ensimmäiseksi ne treenit. Kuten sanottu, ne on rankkoja. Meillä on siis treenit joka aamu ennen koulun alkua kello 7 alkaen. Me juostaan yleensä noin kolme mailia päivässä, paitsi 1-2 kertaa viikossa on pidempi juoksu, joka on yleensä kuusi mailia, tai 45 minuuttia. Treenit vaihtelee päivittäin: jonain päivinä tehdään quartersia, joka on kaikkien inhokkitreeni: 12 kierrosta kentän ympäri, pakko mennä annetussa ajassa tai jos ei mene, niin se yliaika vähennetään siitä pienen pienestä lepohetkestä kierrosten välissä. Joskus taas ohjelmassa on sprinttejä, esimerkiksi niin, että juostaan kenttää ympäri, ja aina joku tietty suora pitää vetää niin kovaa kuin pystyy, muuten voi hölkätä. Toisinaan harjoitellaan ohittamista 30 minuutin juoksulla, jossa muuten juostaan ihan omaa vauhtia, mutta noin viiden minuutin välein vedetään 15 sekunnin ajan täysiä, ja pitää yrittää ohittaa ainakin kaksi ihmistä. Mun oma henkilökohtainen inhokkitreeni on 800 repeats: kuusi kertaa puolimailinen, joka kierros pitää mennä annetussa ajassa ja lepoa kierrosten välissä noin yhden vesikulauksen verran. Yksi viikko juostiin koulussa sisällä käytäviä pitkin, kun ilma oli tosi sateinen ja nurmikenttä ihan mudassa. Silloin treenit sisälsi paljon porrasjuoksua, hyi hitto... :D Joka päivä juoksun jälkeen tehdään myös vatsalihaksia ja aina ennen juoksua venytellään hyvin. Perjantaina on aina rento päivä, sillä on kisaa edeltävä päivä niin pelataan vaan frisbeetä koulun salissa eikä varsinaisesti juosta.

Niin, ne kisat! Se kaikista kivoin, ja myös rankin, juttu koko hommassa. Kisamatka on normaalisti kolme mailia eli 4,8 kilometriä. Tosin se vaihtelee hieman, parissa kisoissa rata oli vain kaksi mailia, kun taas joissain kisoissa juostiin 3,2 mailia. Radalla on yleensä jonkinlaisia esteitä, kuten ojia ja "rotkoja", jotka pitää ylittää, tai mutalätäköitä, heinäpaaleja, tukkeja tai vähintäänkin niitä hemmetin jyrkkiä mäkiä. Kisoissa on aina paljon ihmisiä katsomassa ja kannustamassa, mikä on tosi kivaa ja luo mukavan kisatunnelman. Mun host perhe ei tullut kuin mun kahteen ekaan meettiin, mutta ei se haitannut. Se on parasta kuulla jonkun tuttu ääni kesken kisan, siitä saa aina voimaa ja päättäväisyyttä, että kyllä, kyllä mä sittenkin ohitan tuon tytön!. Tai kun coach huikkaa että "Good job Anna, got about half a mile left", se on ihan parasta. Maalilinjalla on myös aina mahtava tunnelma, siitä kun kaartaa viimeiselle suoralle niin ei voi muuta kun pistää kaikki viimeisetkin voimat likoon, kun kaikki huutaa ympärillä.

Rukouspiiri ennen kisaa :) // Tässä näkyy meidän joukkueen lippu, jota liehutellaan aina kisoissa.

Pidettiin joukkueilta coachin talossa viime perjantaina viimeisen kisan kunniaksi. Oli niin hauska ilta!! :D
Kaiken kaikkiaan haluaisin sanoa, että cross countryn aloittaminen oli yksi parhaista päätöksistä mitä oon koskaan tehnyt. Cross country on antanut mulle niin paljon, että en voi sanoin kuvailla miten onnellinen oon että päätin aloittaa sen juoksemisen. Oon parantanut mun kolmen mailin juoksuaikaa yli viidellä minuutilla, saanut maailman parhaimman tiimin ympärilleni, oppinut todella rakastamaan juoksemista ja ennen kaikkea tuntenut, että pystyn mihin tahansa. Viimeiset kahdeksan viikkoa on olleet aikamoisen rankat, mutta samalla myös yhdet mun elämän parhaista. Oon juossut enemmän kun koskaan ennen, tutustunut ihan mahtaviin ihmisiin, saanut kokea seitsemät mahtavat kisat, pukeutunut ylpeänä joka perjantai siniseen Jay-paitaan, huutanut "Mustangs!" keuhkojen täydeltä niin monta kertaa, etten edes yritä laskea ja yksinkertaisesti vaan ollut tosi onnellinen siitä että oon täällä.

Nyt onkin aika tyhjä ja haikea olo, sillä viime lauantaina, eli toissapäivänä, oli meidän viimeiset kisat. Se oli District Meet, eli aika iso kisa mihin tuli kaikki tämän lähialueen koulut. Meidän koulu ei pärjännyt kovin hyvin, joten ei päästy Regionals Meettiin, jonne lähti tän alueen kolme parasta koulua. Se tarkoittaa siis sitä, että meidän cross country kausi on nyt ohitse ja seuraavan kerran treenataan sitten Thanksgivingin jälkeen trackin merkeissä. Ei siis enää aikaisia aamuherätyksiä, ei (toivottavasti) särkeviä nilkkoja ja niin jumissa olevia pohkeita, että käveleminen on tuskaa. Ei joka aamuisia treenien jälkeen nilkkoihin sidottuja jääpussiviritelmiä, ei kiireessä syötyjä aamupaloja, ei auringonnousun aikaan kuuluvaa "Ready.. GO!" -huutoa, ei ylävitosia ja selkään taputteluja ennen tunnille lähtemistä. Edessä on nyt noin kuukausi lepoa, jalkojen parantelua ja vähän rauhallisemmin ottamista. En tiiä, jotenkin on vaikea sopeutua tähän ajatukseen. Ehkä mä totun. Ja ehkä tää kuukausi menee nopeasti... Toivotaan niin. Cross country oli nimittäin niin kivaa <3

4.10.2017

October is here

Moikka! Pitkästä aikaa postausta. Ajattelin tulla nyt kertomaan hieman viimepäivien kuulumisia. Täällä on tapahtunut paljon, joten huomautus heti tähän alkuun että tää postaus tulee olemaan tosi pitkä. :D Here we go! 

Aloitetaan viimeviikosta, joka oli meidän koululla Homecoming -viikko. Sitä juhlittiin monin tavoin, muun muassa niin, että joka päivälle oli erilainen pukeutumisteema ja koulun käytävät oli koristeltu myöskin eri teemojen mukaisesti. Maanantaina sai tulla yöpuvussa kouluun, ja tiistaina eri luokka-asteet pukeutui eri väreihin, meillä junioreilla se oli sininen. Keskiviikkona piti laittaa oman lempiurheilujoukkueen paita päälle, ja mä pukeuduin Spurs-paitaan. En siksi että kyseistä joukkuetta mitenkään erityisesti fanittaisin, vaan koska se oli ainoo teemaan sopiva paita minkä löysin :D Torstaina oli Disney -päivä, ja koko viikko huipentui perjantaina, jolloin teemana oli tietysti BLUE OUT eli meidän koulun värit! Kaikki pukeutui John Jay -paitoihin ja melkein kaikilla asuun kuului myös texasilaisen homecoming -perinteen mukaisesti tuollainen iso ruusuke eli homecoming mum. 
Paloma <3
Nää mumit on kuulemma ennen vanhaan ollut sellainen juttu, että poika antaa tämmösen tytölle ja siitä sitten tunnistaa ketkä on pari, mutta nykyään useimmat tekee omat ruusukkeensa itse ja niitä voi pitää kuka tahansa. Mun kaveri Paloma teki mulle ton mun mumin ihan ilman että edes pyysin (varmaan se arveli että ei tämmönen vielä vähän kuutamolla oleva vaihto-oppilas tajuaisi itse hommata sellasta, mikä oli kyllä ihan totta :D), mikä oli ihan huippukilttiä häneltä ja olin niin otettu kun sain ton perjantai-aamuna! Se oli niin hieno. Siinä oli mun nimikin ja kaikki, en kestä! Kannoin sitä ylpeänä koko päivän. :)

Perjantai-iltana oli sitten Homecoming game eli jenkkifutispeli, jossa meidän koulu pelasi Marshall Highschoolia vastaan. Tunnelma pelissä oli mahtava. Meidän koulu voitti ton pelin lukemin 45-6, eli voitte kuvitella että saatiin hurrata ja paljon. Istuttiin muutaman joukkuekaverin kanssa ihan eturivissä, mistä oli kyllä hyvät näkymät kentälle. En kyllä ymmärtänyt itse pelistä paljoakaan, vaikka kaverit yritti selittää mulle noita amerikkalaisen jalkapallon sääntöjä. Hauskaa oli kuitenkin!


Lauantai-aamuna lähdettiin sitten taas kukonlaulun aikaan kohti viikon kisaa. Mun kisa meni tosi hyvin, sillä juoksin mun kisa-ennätyksen kolmella maililla! Se sai kyllä hymyn huulille ja valmentajakin oli muhun tyytyväinen. Tosiaan mun aika on nyt parantunut yli kolme minuuttia ihan ensimmäisestä kisasta, on ihan huippua huomata kuinka oon kehittynyt juoksussa. Ihanaa!

Tähän aikaan aamusta, kun ihan puoliunessa raahautuu koululle, tuntuu aina siltä että tänään en varmasti juokse metriäkään... Mutta kummasti se mieli aina lämmittelyn jälkeen muuttuu ja yleensä treenit on lopulta aina oikein kivoja.

Nämä kaksi ylempää kuvaa on toissaviikolta, kun meillä oli lauantaina kisojen sijaan sellanen juoksutapahtuma koululla. Sen tarkoituksena oli siis kerätä rahaa meidän joukkueelle. Juostiin tunnin verran ympäri kampusta ja paljon vanhempia oli katsomassa. Juoksun jälkeen oli iso aamupala, jonka vanhemmat oli tehneet ja pelattiin myös porukalla frisbeetä. Tosi mukava aamu siis! :)

Takaisin tähän viikkoon, nimittäin lauantain meetin jälkeen oli vielä paljon ohjelmaa luvassa. Mentiin kotimatkalla tiimin kanssa porukalla aamupalalle Taco Cabanaan, mistä sai erittäin herkullisia tacoja! Illemmalla sitten kokoonnuttiin kaikki taas Gus Stadiumille, joka oli siis se sama stadion jossa se homecoming peli oli perjantaina. Täällä on tapana, että aina kun tuolla stadionilla on jonkun koulun peli, niin joku muu koulu on siellä tiskillä myymässä hodareita ja poppareita. Tänään oli siis meidän vuoro, eli koko joukkueen piti olla töissä koko ilta. Minä tosin jouduin lähtemään tuolta jo noin tunnin jälkeen, mikä aluksi harmitti hieman, mutta myöhemmin ei juurikaan: nimittäin meillä oli mun host äidin yllätyssynttärijuhlat! Ne pidettiin host siskoni talossa, joka oli koristeltu hienosti syksyisellä teemalla (mun host mom siis rakastaa syksyä, vaikka täällä Texasissa ei sellaista oikeesti edes tule).


Juhlat oli tosi kivat, oli kiva nähdä taas "sukulaisia" ja vaihtaa kuulumisia. Sain taas kertoa paljon juttuja Suomesta. Multa muun muassa kysyttiin oudoista suomalaisista ruoista, ja taisin järkyttää aika monia kuvaillessani mustaamakkaraa. Ne taitaa pitää meitä suomalaisia jonain vampyyreina nyt, sillä verimakkara oli ilmeisesti aivan käsittämättömän ällöttävä ajatus näille jenkeille, hahah :D

Sunnuntaina pääsin ensimmäistä kertaa käymään pumpkin patchilla. Pumpkin patch on siis tämmönen keskellä ei mitään sijaitseva tila, missä kasvatetaan kurpitsoja ja sinne mennään Halloweenin alla valitsemaan juuri ne oikeanlaiset kurpitsat talon koristelemiseen. Kurpitsojen lisäksi tällä farmilla on paljon muutakin tekemistä: muun muassa iso Texasin muotoinen maissilabyrintti, joka oli tosi sokkeloinen ja seinät niin tiheät, että eksyminen oli todella helppoa. Tässä labyrintissa oli ideana etsiä 12 kaupunkia, jotka oli sijoiteltu niin kuin ne oikeesti sijaitsee Texasin kartalla, ja rei'ittää sellainen lappu joka pisteellä. Jakauduttiin tiimeihin ja otettiin kisa, ketkä selvittää tehtävän nopeiten, ja minä ja Zoehan tietysti voitettiin. :D Hahah, no ei se kyllä helppoa ollut, koska siellä labyrintissa navigointi oli oikeesti tosi vaikeeta, kun joka mutka näytti ihan samalta. Mutta tosi hauskaa kuitenkin!

Jos luulitte, että kurpitsa näyttää aina oranssilta ja on pyöreän muotoinen, olitte väärässä :D Niitä kurpitsoja oli tosiaan erittäin monenlaisia, muun muassa tämä joka kasvaa alaspäin ja on aika mielenkiintoisen muotoinen.
Tässä koko porukka (paitsi host mom, joka otti kuvan), jolla oltiin matkassa! Meitä lähti siis mun host vanhemmat, -sisko ja siskontytöt ja muutamia muita sukulaisia. 
Koko päivä oli kyllä tosi kiva. Sää oli taas ihan sika kuuma - en tiedä tuleeko nämä helteet koskaan loppumaan. Mun host äiti rakastaa pumpkin patcheja, joten suunnitteilla on käydä vielä useammassa muussa paikassa nyt vielä ennen Halloweenia. I'm excited!! Ollaan jo host äidin kanssa suunniteltu mulle ja Alylle, Zoelle ja Kenzielle Halloween-asut valmiiksi, nimittäin se lähenee kovaa vauhtia.

Aika tuntuu muutenkin menevän nyt ihan hirveen nopeasti. Nyt on jo lokakuu ja kohta kaksi kuukautta jenkkielämää takana! Ihan huimaa... Meidän cross country-kautta on enää puolitoista viikkoa jäljellä, sillä ensiviikon lauantaina on kauden päättävä District Meet. Mulla on tästä kauden loppumisesta erittäin sekalaiset fiilikset. Toisaalta se harmittaa ihan kauheesti, koska cross country on ollut oikeesti parasta mitä oon täällä Jenkeissä tähän mennessä kokenut. Treenit ja kisat on niin kivoja, ja on ihan kamalaa että kohta aamut ei alakaan joka päivä tiimin kanssa hengaillessa. Mutta toisaalta mun kroppa alkaa olla oikeesti jo todella levon tarpeessa, onhan nyt jo se seitsemän viikkoa juoksua takana ja se alkaa kyllä tuntua. Onneksi kuitenkin jo joulukuussa alkaa sitten track-kausi, ja tosi moni meidän cross country -joukkueesta juoksee sitten myös trackia. En malta odottaa! Ei olla vielä coachin kanssa puhuttu, että mikä mun matka tulee trackissa olemaan, mutta mua kiinnostais hirveesti sprintit tai esim. 1 maili. Joka tapauksessa jotain hieman nopeampaa ja lyhempää kun kolme mailia, jotta pääsen kokeilemaan uusia treenejä. Oon niin innoissani!!

Ensi kertaan, kirjoittelen taas pian!