24.12.2017

Joulukuun kuulumisia

Moi! Mulla alkoi kolme päivää sitten eli torstaina joululoma! Koulu jatkuu vasta 3. tammikuuta eli edessä on nyt kahden viikon loma. Aika lyhyt Suomen pitkiin lomiin verrattuna, mutta toisaalta koulu on ollut täällä niin helppoa, että ei tässä nyt kovin pitkälle lomalle olisi tarvettakaan. Nyt ajattelin kertoa hieman kuulumisia joulukuun ajalta.


Kävin viimeviikonloppuna host perheeni kanssa ensimmäistä kertaa San Antonion keskustassa! Vähän hassua, että vaikka asun San Antoniossa, niin en ollut 4,5 kuukauteen käynyt sen downtownissa kertaakaan. Mun host perheellä ei vaan oo tapana käydä siellä, kun kuulemma siellä on aina vaikea parkkeerata jne. Me asutaan sen verran kaukana downtownista, noin 20 km päässä, eikä sinne kovin usein oo mitään asiaa, niin tuntui ihan kuin olisi ihan uuteen kaupunkiin mennyt. 

Alamo!

Käytiin muun muassa katsomassa Alamon linnoitusta, jossa käytiin 1830-luvulla Alamon taistelu osana Texasin vallankumousta. Alamo sijaitsee ihan kaupungin keskustassa, oli aika hassua nähdä se siinä pilvenpiirtäjien puristuksessa. Viereisessä Rivercenter-mallissa oli siitä kertova museo, joka oli tosi mielenkiintoinen! Mentiin sinne sateen loppumista odotellessa, ja osuttiin sinne sattumalta juuri eräänlaisen "Night at the Museum"-kierroksen alkaessa. Museo oli siis periaatteessa jo suljettu, mutta meitä kierrätettiin siellä taskulamppujen valossa ja päiväsaikaan lasivitriineissä olevat patsaat oli nyt korvattu oikeilla ihmisillä, jotka "heräsi eloon" ja kertoi tarinoita tuolta ajalta. Kierros oli tosi mielenkiintoinen ja viihdyttävä, vähän hauskempi tapa oppia historiaa kuin kirjoista lukemalla.

Keskustan läpi kulkevan San Antonio-joen ympärille rakennettu kävelyreitti, nimeltään Riverwalk, oli valaistu tosi hienosti jouluvaloilla, ja kaikkialla oli tosi nättiä ja joulu-tunnelmaista. Ilma oli kylmä ja sateinen, mutta ei se haitannut, oli silti tosi siistiä päästä käymään isossa kaupungissa. Mentiin tuonne siis vasta illalla pimeän aikaan, niin en vielä oikein nähnyt miltä tää kaupunki näyttää päivän valossa, mutta tuun ehdottomasti menemään tuonne takaisin vielä monta kertaa. Riverwalkilla on paljon ravintoloita ja kahviloita, ja mekin käytiin dinnerillä yhdessä ravintolassa ennen kotiinsuuntaamista. Tosi mukava ilta siis.


Olin viimeviikolla kahden kaverini järjestämissä joulujuhlissa! Oli tosi hauskaa, tapasin paljon uusia ihmisiä. Pelailtiin lautapelejä, tanssittiin ja syötiin pitsaa, such a fun night! Toi oli maanantai-ilta, eli toi vähän piristystä arkiviikkoon, vaikkakin seuraavan aamun harkoissa ei paljon hymyilyttänyt, sillä yöunet jäi aika lyhyiksi (heh). 


Kuten oon kertonut, mun host perhe on tosi kova retkeilemään RV:lla (tai voiko sitä nyt retkeilyksi sanoa - asuntovaunussa kun asutaan :D). Vietettiin tässä yksi viikonloppu Cottonwood Creek -nimisessä RV parkissa, ja eikö olekin kauniita maisemia! Itse RV park oli siis ihan keskellä ei mitään ja itsessään aika vaatimaton, mutta ajettiin päiväksi yhteen luonnonpuistoon siinä lähellä eli hienoa luontoa saatiin ihailla myös. 


Oltiin liikkeellä siis mun host perheen kanssa, plus siskontytöt Aly, Zoe ja Kenzie tuli mukaan myös. Kuvissa myös host perheeni kaveriperheen lapset, eli aika isolla porukalla liikuttiin! Koko viikonloppu viettettiin tosi näteissä maisemissa. Yhtenä iltana ajettiin Johnson Cityyn katsomaan upeita jouluvaloja, jotka oli viritetty kaikkialle tuon pienen kaupungin keskustaan. Oli niin upean näköistä! Käytiin siellä Hay ridella ja nautiskeltiin kuumasta kaakaosta. Ilma oli jouluisen kylmä, varmaan +5°C -lukemissa. 


Kollaasin kolme ensimmäistä kuvaa on Johnson Citystä. Eikö olekin kaunista?! // Viimeinen kuva on paikasta nimeltä Elf Acres, jossa käytiin Jeanin (host mom) ja Amberin (host siskoni) kanssa pari päivää sitten. Se oli siis keskelle peltoa rakennettu autoreitti, joka oli koristeltu mahtavilla jouluvaloilla, mitä kekseliäämmin teemoin! Tässä edustettuna tietenkin Usa. Noi ilotulitukset on tosiaan siis jouluvaloja, mutta ainakin musta ne näyttää kyllä ihan oikeilta :D Tarkoitus oli siis ihailla jouluvaloja autosta käsin, ja tuossa reitissä kesti ajaa noin 25 min. Tosi hieno ja kiva paikka, jotain mitä Suomesta ei kyllä löydä!

Myös joulupukki on tavattu monta kertaa!

Käytiin toissapäivänä Jeanin kanssa taas Six Flagsissa. Viime kerta kun siellä kävin, oli ennen Halloweenia, joten oli kiva päästä sinne pitkästä aikaa! Sielläkin oli jo joulukoristeet paikoillaan, ja näistä kuvista näkyykin hyvin, miten syksyiseltä täällä alkaa näyttää. Ilma oli aika kylmä, mutta se ei haitannut - lämmin kaakao, (johon kuuluu tietysti jenkkityyliin ilmaiseksi unlimited refills), piti lämpimänä ja kaikkiin laitteisiin saattoi vaan kävellä sisään kun ei ollut ollenkaan jonoja. Hauska ilta!

Niin, ja hyvää joulua! Tänäänhän on siis jouluaatto, tuntuu tosi hassulta. Varsinainen juhlapäivä täällä on vasta huominen, joten tälle päivälle ei ole mitään isoja perinteitä (kuten se taivaallinen aamulla keitetty riisipuuro ja luumukeitto... I wish) eikä silleen tunnu kovin jouluiselta. Meille tulee kuitenkin tänään illalla sukulaiset joulun viettoon, ja avataan lahjat ja juhlitaan joulua koko porukalla. Huomenna sitten on tarkoitus nähdä lisää sukulaisia monessa eri paikassa, joten siitä tulee kiireisempi päivä.
Nyt mun täytyy rientää joulutorttujen tekoon, sillä päätin tehdä ne itse ihan taikinasta ja luumuhillosta lähtien, joten paras aloittaa ajoissa jotta ne onnistuu. See ya, kirjoittelen taas pian lisää!

Hyvää Joulua kaikille!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti