25.2.2018

Vaihtovuosi urheilijana

Sanotaan, että jokaisen vaihtovuosi on erilainen, ja tänne tultuani oon huomannut että se on ihan täysin totta. Lähtöä ajatellessani en hirveästi ajatellut, millainen mun oma vuosi tulisi olemaan. Tai no, tottakai ajattelin - mutta yritin olla luomatta ennakkoluuloja ja odotuksia, sillä moni sanoi että sitä vaan pettyy sitten kun omat odotukset ei pidäkään paikkaansa. Lähdin siis avoimella mielellä matkaan, ajatuksella että katsotaan sitten kun sinne asti päästään. Olin pitkään lukenut muiden vaihtareiden blogeja ja seurannut Instagrameja ja YouTube-kanavia maailmalta, mutta koitin silti olla ajattelematta, millaista mun arki tulisi olemaan, mikä tulisi viemään eniten aikaani, mistä jutuista nauttisin amerikkalaisessa arjessani eniten. En siis varsinaisesti suunnitellut, että musta tulisi näin intensiivinen ja kokonaisvaltainen urheilija vaihtovuoteni aikana, vaikka aina oon liikkumisesta tykännytkin ja olin etukäteen päättänyt, että liityn johonkin urheilujoukkueeseen koulussa.

Ihan juuri ennen tänne lähtöä juttelin tän mun host perheen edellisen vaihto-oppilaan kanssa Facebookissa, ja hän sanoi, että kannattaa varautua siihen, että kaikki kiva tapahtuu koulun ulkopuolella. Nyt voin sanoa, että mulla asia oli täysin päinvastoin :D Heti tänne tultuani liityin koulun maastojuoksu- eli cross country-joukkueeseen, mikä antoi mahtavan startin mun vuodelle. Juoksujoukkueessa tutustuin moniin ihmisiin ja sain heti kasan kavereita, joista melkein kaikkia näen vieläkin päivittäin track and fieldin merkeissä. Urheilun myötä pääsin kiinni tähän elämään täällä, arkeen muodostui rutiinit jotka raudanlujan coachin vaatimana pysyi vaikka moni muu asia muuttui ympärillä. Se toi, ja tuo yhä tietynlaista turvaa, että vaikka mitä tapahtuisi, niin ainakin menen huomenna harkkoihin ja ensiviikolla kisoihin. Jo se, että joka päivä näkee samoja ihmisiä joiden kanssa jaksaa kovimmatkin treenit loppuun asti, tuo turvaa ja voimaa ja tiedon siitä, että ainakin täällä on joku tuttu joka välittää.


Cross country ja tällä hetkellä track on antaneet mun elämälle täällä päämäärän ja suunnan. Siinä missä koulu vie suurimman osan mun vapaa-ajasta Suomessa, niin täällä voin täysillä keskittyä urheilemiseen ja paremmaksi juoksijaksi tulemiseen. Me tehdään usein harkoissa ns. vauhtitreenejä, missä juostaan esimerkiksi kymmenen tai kaksitoista kierrosta kentällä ja jokainen kierros pitää juosta sekunnilleen samassa ajassa. Tuollaisten pienten yksityiskohtien hiominen on musta hauskaa, ja aikojen laskeskelu tuo ihan uutta mielenkiintoa niinkin yksinkertaiseen lajiin kuin juoksuun. Kun coach asettaa sulle tavoiteajan, jota on tarkoitus koko kauden ajan parantaa ja parantaa, on koko ajan mielessä selkeä tavoite johon voi keskittyä vaikka muuten kaikki vähän tökkisi. Oon saanut palautetta coachilta ja tiimikavereilta, että oon varmaan yksi omistautuneimmista juoksijoista meidän joukkueessa, ja pakko sanoa että se on kyllä ihan totta. Paras juoksija mä en oo, en lähelläkään, mutta halu tulla paremmaksi on ihan valtava. Oon harjoitellut koko vuoden ajan oikeestaan ajattelematta vuoden loppua, vaikka joku voisi kysyä, että onko järkeä panostaa tällä tavalla johonkin, millä ei ole tulevaisuutta. Vaikka kuinka paljon treenaisin ja kehittyisin, en koskaan saa paikkaa Varsityssa (koska en oo paikallinen), en koskaan tuu pääsemään aluekisoja isompiin kilpailuihin, en saa koskaan kiertää näitä samoja kisoja uudestaan. En voi olla ajattelematta, että jos mä asuisin täällä pysyvästi, miten hyvä musta voisikaan tulla. Mihin kaikkeen mä voisinkaan pystyä, jos ois vaan enemmän aikaa! Meidän joukkueen parhaat juoksijat on rakentaneet kuntoaan high schoolin alusta lähtien, joten niillä on muhun verrattuna monen vuoden etumatka. Mielessä on monta kertaa käynyt ajatus, että voikun mäkin voisin jäädä tänne juoksemaan vielä pariksi vuodeksi.

Ostin lettermanin <3 Tämmösen saa ostaa jos on kilpaillut koulun edustusjoukkueissa eli Varsityssa (ja mä sain ostaa ton koska oon juossut parit kisat Varsity-sarjassa, vaikka oikeesti JV olenkin) ja tää on mun todellinen ylpeydenaihe! Niin hieno vai mitä :)
"Urheilija ei tervettä päivää nää" -sanonta on ollut mun kohdalla erittäin totta. Mä oon ollut aika paljon loukkaantuneena, ja tälläkin hetkellä mennään ihan viikko kerrallaan. Kaikki mun "vammat" on  oman diagnoosini mukaan tulleet vaan liiasta rasituksesta. Mitään yhtä isoa loukkaantumista  ja treenitaukoa  mulle ei oo tullut, vaan oikeestaan mun jalat on aikalailla alusta asti olleet joka päivä enemmän tai vähemmän kipeät. Useimmiten se on vaan normaalia lihaskipua, joka ei estä juoksemista (vaikkakin tekee juoksemista varsinaista helvettiä :D), mutta joskus mun jänteet tulehtuu ja turpoaa ja sillon ei auta muu kuin levätä ja kylmätä jalkoja. Pisin aika, mitä oon joutunut olemaan juoksematta, on reilu kuukausi, ja se oli juuri cross country-kauden päätyttyä eli lokakuun lopussa. Silloin kävin ortopedin vastaanotolla ja mulla todettiinkin tendonitis polvissa (suomeksi varmaan jännetulehdus tai jotain sinne päin?). Sillon muistan kuinka en pystynyt edes kävelemään ontumatta, ja varsinkin polvet oli aika hajalla. Vaikka tilanne on tuosta lokakuun lopusta parantunut ihan huomattavasti, niin kokonaan pois se ei oo vieläkään mennyt. Päinvastoin, musta tuntuu että myös mun nilkkojen ja lonkkien ja alaselän jänteet on tulehtuneet, mutta toistaiseksi oon nyt pysynyt kunnossa ottamalla silloin tällöin pari päivää ekstralepoa. Mun coach on onneksi tosi ymmärtäväinen tässä, se tietää että jos en pysty juoksemaan harkoissa, niin sillon on oikeesti jalat kipeänä eikä se oo mitään peruslihasjumia. Oon kuitenkin aina paikalla harkoissa, ja teen esimerkiksi  vatsalihaksia ja punnerruksia sen ajan mitä muut juoksee (joskus viihdytän itseäni harjoittelemalla käsilläseisomista jalkapallomaalihaarukkaa vasten :D). Käytän kaiken harjoitteluajan hyödyksi - vaikka ei tiettynä päivänä voisi juosta, niin aina on jotain mitä voi tehdä. Periksi mä en suostu antamaan. Jossain vaiheessa (tais olla just sillon cross countryn loputtua) trainer ehdotti jo lajin vaihtoa, kun juoksu meinas olla niin hankalaa ja sen mielestä näytti siltä, että mun jalkoja ei vaan oo tehty juoksemiseen. Mutta ei, kyllä juokseminen on se mun juttu ja haluan jatkaa sitä vaikka mikä olisi. Kaikesta huolimatta, jokaisen kipeän päivän jälkeen oon aina palannut juoksukykyiseksi ja voinut jatkaa juoksijana kehittymistä. Pitää siis vaan uskoa ja luottaa siihen, että aina kaikki järjestyy! Tälläset jalkakivut ei oo mikään erikoisuus meidän tiimissä, oikeestaan en tiiä juuri ketään joka ei ois kertaakaan loukkaantunut. Tääkin on siis vaan osa tätä lajia, vaikka on tärkeää kuunnella kroppaa eikä juosta sillon kun oikeasti sattuu, niin osaksi se täytyy vaan hyväksyä, että niin kauan kun haluan tätä jatkaa, niin jalat tulee olemaan kipeänä.

Mutta kyllä tää on kaikkien kipujen arvoista. Track on tällä hetkellä se asia mistä tykkään kaikista eniten täällä. Track on paljon isompi juttu kun cross country. On paljon eri valmentajia, joista kaikki on erikoistuneet johonkin tiettyyn osa-alueeseen. Samoin on paljon enemmän urheilijoita, ja kaikki tekee vähän niitä omia juttujaan, vaikka loppujen lopuksi ollaan yhtä isoa tiimiä kaikki. Mun oma yhdistelmä on 1 mailin juoksu + kiekonheitto. Monet mun kaverit tekee esim. sprinttejä ja pituushyppyä, keskipitkää matkaa ja korkeushyppyä, jotkut tekee aitoja ja jotkut taas viestejä, ja niin edelleen. Track-piireissä on kaikki tärkeimmät ihmiset, harkoissa on aina kivaa, kaikki valmentajat ja muut urheilijat tuntee mut ja tunnen oloni kotoisaksi siellä. Se on paikka missä tunnen olevani hyvä, missä mua kannustetaan ja toisinaan mulle myös huudetaan (nykyään tosin vähemmän - alan olla jo aika nopea). Track on mulle tosi tärkeä juttu, se on tuonut niin paljon hyvää mun elämään ja oon ikionnellinen että saan olla mukana siinä.

Tulevat vaihtarit, löytäkää tekin teidän oma juttu, jotain mikä tekee teidän vaihtovuodesta ikimuistoisen. Vaihtovuosihan ei varsinaisesti ainakaan YFU:lla oo mikään urheiluohjelma, mutta jokainen saa tehdä omasta vuodestaan sen näköisen mistä tykkää. Mä aion nauttia täysillä mun jäljellä olevasta 120 päivästä täällä - todennäköisesti aika vahvasti trackin parissa.

Kiitos jos jaksoit lukea mun 4 kuukauden merkkipäivän pohdinnat tänne loppuun asti! Kirjoitan taas pian :)
-Anna

17.2.2018

Lost Maples ja muita seikkailuja


Moikka! Mitä Suomeen kuuluu? Helmikuu on jo puolivälissä ja eilen juuri kavereitten wanhojentanssikuvia katellessa tajusin miten pitkällä kouluvuosi jo onkaan... Mun helmikuu on ollut oikein kiva. Ollaan tehty monia viikonloppureissuja host perheen kanssa ja myös track- kisakausi on vihdoin pyörähtänyt käyntiin. Nyt siis luvassa kunnon kuulumispostaus pitkästä aikaa, here we go!

Aly ja Zoe
Lähdettiin yksi viikonloppu host perheen kanssa päiväksi patikoimaan Lost Maples -nimiseen luonnonpuistoon tässä lähellä. Päivä oli erittäin kuuma, ihan kuin olisi kesä taas. Olin koko päivän ihan nostalgisissa fiiliksissä, nimittäin viimeksi kun oli näin lämmin, se oli vaihtoni ensimmäisiä kuukausia ja muistan kuinka kaikki oli ihan erilaista!! Vaikka toisaalta aika on mennyt tosi nopeasti, niin nyt kun katson vuotta taaksepäin, tuntuu, että alussa kaikki oli niin erilailla ja että siitä on miljoona vuotta kun tänne tulin. :D

Monkey Rock! Löydettiin polun varrelta huipulle kiivetessä ihan apinan muotoinen kivimuodostuma.
Lost Maples sijaitsee keskellä kauneinta Hill Countrya, eli Texasin sitä osaa, jossa maisema on tosi mäkistä (koska vuorista nyt ei ehkä ihan voi puhua). Maisemat oli tosi kauniit ja polulla ei ollut paljon ihmisiä, joten sain otettua paljon kuvia! Päivä oli siis tosi kiva ja oli siistiä päästä näkemään vähän enemmän texasilaista luontoa. 


Viimeviikonloppuna otettiin suunnaksi yksi san antoniolainen nähtävyys, McNay Art Museum. Tää museo on siitä erityinen, että itse rakennuskin on jo nähtävyys itsessään, sillä se on 1920-luvulla rakennettu espanjalaistyylinen mansion, iso hieno "kartano" siis ja varsinkin sen sisäpiha oli erittäin kuvauksellinen.


Sisällä museossa oli muun muassa Monetin, Renoirin ja Picasson töitä ja koko näyttely oli kyllä tosi hieno. Lopussa käytiin vielä yhdessä modernin taiteen näyttelyssä.


Tykkäsin koko museosta paljon ja mun sisäinen valokuvaaja pääsi aivan valoilleen tuolla museon puutarhassa. Katsokaa nyt miten nättiä!


Museokierroksen jälkeen käytiin vielä ulkona syömässä, yhdessä italialaisravintolassa joka oli tosi hyvä. Musta on tosi kivaa että melkein joka viikonloppu käydään host perheen kanssa minireissulla jossakin uudessa paikassa. Täältä San Antonion lähiympäristöstä löytyy vaikka mitä nähtävää ja sen takia oon kyllä iloinen, että mut sijoitettiin pienen tuppukylän sijasta tälläiseen miljoonakaupunkiin :)

Tämän viikon torstaina oli mun ensimmäiset track-kisat! Ne oli illalla koulun jälkeen ja meillä menikin tosi myöhään, takaisin koululla oltiin vasta kymmenen aikaan illalla. Mulla ja meidän koko joukkueella noi kisat meni tosi hyvin. Mä osallistuin vaan yhdelle juoksumatkalle, 1600 m eli yksi maili, ja juoksin mun oman ennätysajan (6.35 min)! Tää oli eka kerta kun juoksin mailin kisoissa, ja on vielä hieman totuteltava noin lyhyen matkan juoksemiseen. Asenne tuossa kisassa on oltava ihan eri kuin cross countryssa, koska luonnollisesti matkan ollessa lyhyempi, voi juosta paljon kovempaa, ohittaa rohkeammin eikä voimia tarvitse säästellä. Tykkäsin kuitenkin tuosta matkasta tosi paljon ja oon edelleen aivan fiiliksissä noista kisoista! Juoksin JV:ssa ja tulin neljänneksi, mihin olin tosi tyytyväinen ja niin oli valmentajakin. Tästä lähtien meillä on kisoja joka torstai, ja kausi kestää huhtikuun alkuun asti joten paljon on aikaa kehittyä ja tulla paremmaksi. Oon niin innoissani, ja iloinen että tällä hetkellä myös mun jalat on hyvässä kunnossa joten pystyn juoksemaan kivuitta! Aivan ihanaa :D


Ensimmäisessä ja toisessa kuvassa näätte meidän uudet hienot treenikamppeet! Nää on meidän tiimipaidat joita on tarkotus pitää kisapäivänä koulussa ja sitten itse kisapaikalla ennen varsinaiseseen kilpailuasuun vaihtamista. // Kolmannessa kuvassa on lista kaikista eventeistä mitä tuolla kisoissa oli. Mailin juoksun lisäksi heitin myös kiekkoa (discus), joka on mun uusi harrastus täällä! // Viimeinen kuva on otettu juuri ennen lähtöviivalle asettumista. Yleensä tossa vaiheessa oon aivan kauhuissani, toivoen että olisin missä tahansa muualla, mutta vaikka ilme kertoo muuta niin tällä kertaa mieli oli vaan tosi innokas ja itse asiassa ei edes kovinkaan jännittänyt! Ja hyvinhän se juoksu lopulta menikin.

Oon siis tosiaan alkanut juoksutreenien lisäksi opetella myös kiekonheittoa. Alunperin mulla oli vähän nihkeä suhtautuminen siihen, enkä ois varmaan koskaan sitä "vapaaehtoisesti" aloittanutkaan, mutta mun juoksuvalmentaja huomasi mun vetävän leukoja ja nostelevan käsipainoja salilla ja sen jälkeen puoliksi pakotti mut kokeilemaan heittämistä. Ja onneksi lopulta suostuinkin! On ollut hauskaa opetella jotain ihan täysin uutta lajia. Kiekonheitto on tosi tekninen laji, joten se vaatii paljon harjoittelua, mutta jo nyt muutaman viikon harjoittelun jälkeen oon kehittynyt huomattavasti ja valmentajien mukaan mun heitot näyttää tosi hyvältä siihen nähden, että en oo tätä koskaan ennen tehnyt. Ei se nyt juoksun edelle tuu menemään, mutta kiva lisä treeneihin ja oon myös tutustunut uusiin ihmisiin kiekonheiton kautta, mikä on sekin tosi kiva.

Mut joo, tälläsiä tällä kertaa. Kirjoittelen taas, kuulemisiin!