23.6.2018

Kohta kotiin, valitettavasti ja onneksi

Tänään on lauantai, 23. kesäkuuta. Mun kalenterissa lukee maanantain 25. kesäkuuta kohdalla "KOTIIN". 
Sitä on vaikea käsittää, että tässä sitä nyt ollaan. En ois koskaan osannut kuvitella, että tää vuosi menis näin nopeasti. Lueskelin juuri vanhoja postauksiani tämän vuoden ajalta ja tuntuu että ekat kuukaudet olis tapahtuneet vuosikausia sitten. Mun elämä on täällä nyt ihan erilaista kun sillon alussa. Rakastan elämääni täällä just nyt, multa ei puutu mitään, mulla on hyviä kavereita joiden kanssa hengata vapaa-ajalla, perheeltä tuntuva host perhe ja kaikki on vaan tosi hyvin. Oon tällä viikolla nähnyt monia kavereita viimestä kertaa ja sanonut monet hyvästit. Joka kerta kun halataan hyvästiksi sanotaan automaattisesti "See ya later", vaikka tässä tapauksessa se ei varmaan pidä paikkaansa ainakaan vähään aikaan. AND THAT SUCKS. Mutta ei sille voi mitään. Mitenköhän kauan menee ennenkun tuun sitten takaisin tänne moikkaamaan kaikkia?


Eilen oli juhannus Suomessa, ja soittelin Suomeen jossa mun perhe oli täydessä juhannuksenvietossa. Sen puhelun jälkeen oli hetken aikaa sellanen tunne, että vitsi miten kivaa mennä taas Suomeen. Siitä on niin kauan kun siellä viimeksi olin. Kaikki tutut arkipäiväiset jutut, mihin ei normaalisti kiinnitä edes huomiota, tulee mulle olemaan mullistavia ja hämmentäviä hetken aikaa. Jo ihan kielikin, siis ihan pelkästään suomen puhuminen tulee tuntumaan oudolta. Mun kaverit täällä kysyi yksi päivä että millä kielellä nykyään ajattelen, ja vastaus on both, sekä suomeksi että enkuksi, se on hassua. :D Kun puhun mun siskon Iidan kanssa puhelimessa, valehtelematta joka toinen lause tulee enkuksi ja joka toinen suomeksi. Se on tosi outo tunne. Joskus kun oon jossain julkisella paikalla puhumassa sille ja en halua että kukaan ympärillä tietää mistä puhutaan, mun pitää ihan keskittyä siihen etten vahingossa sano mitään englanniksi. Mitenköhän kauan tää pysyy? Kääntyykö mun aivot kokonaan suomeksi heti kun sinne saavun ja en enää kuule enkkua ympärilläni?

Oon yrittänyt vältellä pakkaamista viimeiseen asti. Eilen aloitin pikkuhiljaa järjestelemään huonettani ja tyhjentämään kaappeja turhista tavaroista jotka aion heittää pois. Matkalaukkua en kuitenkaan aio kaivaa esiin vasta kun sunnuntaina. Siihen asti voi vielä vähän aikaa leikkiä ihan normaalia elämää. 

Maanantaina mun lento lähtee kello 1.45 PM. Aion mennä aamulla koululle vielä viimeisiin harkkoihin, ja sitten on aika mennä. Ihan älyttömän absurdi ajatus. 

Luulen, että tuun kirjoittamaan vielä Suomesta yhden postauksen, että miten kotiutuminen sujuu ja miltä tuntuu olla Suomessa. Nyt en vielä oikein osaa kuvitella sitä. Jännittää vähän. Mutta ei kai tässä oo vaihtoehtoja, kotiin se on mentävä. Vaikka ihan kotona mä tunnen nytkin olevani. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti